perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ihan aidosti, ei kaaleuutisia ;) - Rasismin vastaisen viikon loppuhuipennus eli Kulttuuriuutisia: Leif Lassi Rikhard Grönfors ja Jasmin Lindberg pakottivat vangitun synnyttämään 4 lasta!

Rasismin vastaisen viikon loppuhuipennus eli Kulttuuriuutisia: 


Leif Lassi Rikhard Grönfors ja Jasmin Lindberg pakottivat vangitun synnyttämään 4 lasta!

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1970 syntyneen miehen ja tämän vuonna 1993 syntyneen tyttären useiden vuosien vankeusrangaistuksiin törkeästä ihmiskaupasta.
20.03.2015 



Kaksikko piti neljä vuotta vankinaan vuonna 1991 syntynyttä tyttöä, jolla oli todettu muun muassa oppimisvaikeuksia ja ADHD. Vankeutensa aikana tyttö synnytti miehelle kolme lasta, jotka merkittiin miehen tyttären nimiin. Näin kertoo juuri tullut MTV:n uutinen.
Karmiva tapahtumasarja sai alkunsa netin keskustelupalstoilla, jossa uhri tapasi tuolloin 17-vuotiaan vastaajan. Kesällä 2010 tytöt tapasivat ja mukana oli myös vastaajan isä, joka kuitenkin esiteltiin 27-vuotiaaksi serkuksi.

Tytön kehitysviivettä käytettiin hyväksi

Kaksikko sai värvättyä tuolloin 19-vuotiaan tytön matkaansa käyttäen hyväksi tytöllä todettua kehitysviivettä.
Tyttö asui kaksikon luona eri asunnoissa ja asuntoautossa ja häntä uhkailtiin sekä suullisesti että väkivallalla, ettei tämä karkaisi.
Elämä kaksikon kanssa oli karua: ruokaa ei aina ollut saatavilla, ja tyttöä vartioitiin tiukasti. Hän ei saanut ottaa esimerkiksi yhteyttä vanhempiinsa, vaan hänelle valehdeltiin, ettei hänen vanhempiaan enää kiinnosta tytön asiat.
Lisäksi tyttö pakotettiin poistamaan hänellä ollut ehkäisykapseli ja hän joutui harrastamaan seksiä itseään yli 20 vuotta vanhemman miesvastaajan kanssa. Miehen mukaan hän oli solminut tytön kanssa romaniavioliiton ja tyttö suostui seksiin vapaaehtoisesti.
Oikeuden mukaan näin ei ollut, vaan tyttö pelkäsi sieppaajiaan niin paljon, että joutui siksi suostumaan seksiin.
Pakoyritykset estettiin väkivallalla
Ehkäisyn puuttumisen takia nainen tuli neljä kertaa raskaaksi ja hän synnytti kolme lasta vankeutensa aikana vuosina 2011, 2012 ja 2013. Neljäs lapsi syntyi, kun hän oli päässyt pois vankeudesta.
Kaksikko ei halunnut, että lapsia merkittäisiin uhrin nimiin, vaan heidät kirjattiin naisvastaajan lapsiksi siten, että uhri esiintyi neuvolassa ja synnytyssairaalassa tämän nimellä.
Uhri yritti paeta kaksikon luota useita kertoja, mutta se estettiin joka kerta väkivalloin. Uhria esimerkiksi lyötiin, hänen kasvoilleen syljettiin ja häntä heitettiin oluttölkillä kasvoihin.
Kerran hän yritti myös tehdä itsemurhan. Sen seurauksena miesvastaaja hakkasi tätä sähköjohdolla.
Neuvolan epäilyt heräävät
Uhri pääsi viimein pois vankeudesta, kun neuvolassa alettiin epäillä, ettei kaikki ollut hyvin. Paikalle kutsuttiin sosiaaliviranomaiset, jotka tekivät kotikäynnin leirintäalueelle, jossa kolmikko silloin asui.
Sosiaaliviranomaiset hälyttivät poliisit paikalle ja uhri ilmoitti taas vastaajan nimen omaksi nimekseen. Kun poliisi huomasi, että vastaajalla oli useita etsintäkuulutuksia päällä, uhri vietiin poliisiasemalle, jossa asia alkoi vihdoin selvitä.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Jasmin Mirikli Telila Lindbergin 2 vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen osittain nuorena henkilönä tehdystä törkeästä ihmiskaupasta, kahdesta törkeästä petoksesta ja rekisterimerkitärikoksesta.
Leif Lassi Rikhard Grönfors tuomittiin 3 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Oikeuden mukaan hän syyllistyi törkeään ihmiskauppaan, rekisterimerkintärikokseen, lapsikaappaukseen ja virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Lähde: http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/nettitapaamisesta-painajainen-tampereella-vankina-pidetty-pakotettiin-synnyttamaan-nelja-lasta/4923258

MV-lehti odottelee kuvia näistä kahdesta pedosta, saa laittaa





http://patriotismista.blogspot.com
--------------------------------------------